|
Esittely
Gwen Poniesin tila on laaja, yhteensä jopa 6 hehtaaria. Tämän 6 hehtaarin sisään mahtuu niin tiheää metsää, kuin myös kirkasvetinen iso järvi, jossa pääsemme kesäsin uittamaan poneja. Järvestä löytyy kuitenkin ainakin yksi huono puoli, sillä suuri selkä aukeaa juuri tontin edessä, jonka vuoksi on välillä suurta aallokkoa. Alueelta löytyy reilusti myös ruohonummia, jossa ponit pääsevät viettämään useasti kesää. Siittola sijaitsee Jyväskylän maalaismaisemissa, kaukana keskustasta, mutta silti hyvien kulkuyhteyksien päästä. Gwenin tiluksien sisälle mahtuu myös suuri niitty, jolla pääsee aina kesäsin ponien kanssa juoksemaan vähän lujempaa. 6 hehtaariin mahtuu mukaan myös pitkä maaastoesterata, jonka ensimmäiset 400 metriä on tarkoitettu lähinnä vasta-alkajille. 400 metrin jälkeen matkaa löytyy vielä 1.2 km, joka on tarkoitettu vain osaaville ratsukoille. Yksi maastoesterata on siis ns. pätkästy kahteen osaan, vaativammalla puolella esteiden korkeus on 80-90cm ja ei niin kokeneille-tarkoitetun radan esteet on 30-40cm.
Gwen Poniesilla on oma parkkipaikka, joka on kyllä valitettavan pieni, jonka vuoksi hevoskuljetusautoja on pidettävä maneesin takana. Parkkipaikkaa pyritään kylläkin laajentamaan lähiaikoina, mutta sitä yritetään järjestää mahdollisimman pian. Parkkipaikalle mahtuu kuitenkin noin 20 autoa, jos ne ovat parkkeerattu oikeille paikoilleen tiiviisti. Itse tallirakennus on siisti ja tilava, sillä sieltä löytyy 53 karsinaa, joka on huikea summa. Käytävä on leveä, noin kolme metriä ja muutenkin koko tallirakennus on todella valoisa ja käytännöllinen. Lattia on tehty betonista ja se onkin vasta uusittu, jonka vuoksi hyvinkin tasainen. Tallirakennuksen satulahuone on siisti ja kaikki tavarat ovat paikallaan nätisti. Satulahuoneessa säilytetään kaikki hieman kalliimmat tavarat mm. satulat, sillä ovessa on lukko, jonka vuoksi ne ovat siellä hyvässä tallessa. Harjat sen sijaan sailytettään käytävän seinällä siististi riveissä. Laitumia on runsaasti, samoin tarhoja, sekä tallilta löytyy myös kaksi pihattoa, jotka tosin ovat harvoin käytössä. Ponien karsinojen ikkunat on kalteroitu paksusti, jottei vahinkoja pääse tapahtumaan. Karsinoiden alusina käytetään purua tai joskus turvetta ja jokaisesta karsinasta löytyy vesiautomaatti ja rehukaukalo. Karsinat ovat hyvinkin tilavia, sillä ne ovat jopa 3m x 3,5m ja kaikki karsinat ovat toimineet tähän asti moitteettomasti.
|