etusivu                              hevoset                                  toiminta                                  e-mail
  NIMI   Tuikin Triinu "Tiinu"   KOULUTUSTASO   Ko Helppo A Re 100 cm Me 95 cm
  SYNTYNYT   01.07.2007 (10 vuotta)   OMISTAJA   Aarniometsä
  SUKUPUOLI   tamma   KASVATTAJA   Leandra/Dei
  ROTU   Suomenhevonen   VH-NUMERO   VH-35928
  SÄKÄKORKEUS   155 cm   SAAVUTUKSET   ei saavutuksia

 
© Anni S.
Sivujen hevonen on virtuaalihevonen eikä liity mitenkään kuvien hevoseen

Yleisesti Tiinu on kiltti, mutta hieman leikkisä tammaneiti. Mietin hyvin pitkään tämän neidin ostoa, mutta lopulta halu saada tamma vei voiton. Kuitenkin sovimme neidin kasvattajan kanssa, että ottaisin tamman ensiksi koeajalle. Pian Tiinu sitten matkustikin meille Escarchaan koeajalle, jonka olisi määrä loppua syyskuun lopulla. Neiti sopeutuikin uuteen kotiinsa lähes välittömästi eikä ongelmia ole juuri ilmennyt. Tulevaisuudessa tulemme kilpailemaan pääasiassa kouluradoilla, mutta mahdollisesti myös muilla radoilla.

Hoidettaessa Tiinu on todella rauhallinen ja kiltti, mutta hieman kujeileva neiti. Ulkona hoidettaessa tamma on malttamaton eikä oikein jaksaisi aloillaan pysyä. Karsinassa neiti kyllä seisoo kauniisti paikoillaan, mutta harrastaa pyörimisen sijasta kujeilua. Harjattaessa Triinu haluaa aina tutkia harjakoria ja järjesteleekin usein harjakorinsa uuteen järjesstykseen. Ruokittaessa neiti odottaa kärsivällisesti ruokaansa eikä pidä kiirettä syödessäkään. Satuloitaessa tamma on melko äkäinen vyötä kiristettäessä, mutta käyttäytyy muuten kiltisti. Suitsittaessa Triinulla on taipumusta hieman viskoa päätään ylöspäin. Eläinlääkärille neiti on toisinaan ilkeä, vaikka käyttäytyykin useimmiten mallikelpoisesti. Kengitettäessä tamma seisoo nätisti eikä temppuile, vaikka saattaakin toisinaan yrittää jekkuilla.

Taluttaessa Tiinu on jokseenkin hermostunut eikä malttaisi nahoissaan pysyä. Maastossa taluttaessa neiti on hieman säikky, minkä takia taluttajalta vaaditaankin pitkää pinnaa ja jaksamista. Tarhalle mentäessä tamma on varmasti yksi malttamattomasti hevosista joita olen koskaan nähnyt. Toisten tammojen seurassa Tiinu käyttäytyy maltillisesti ja etenkin itseään vanhempien tammojen seurassa neiti on varovainen. Orien seurassa tamma on äksy, mikäli orit vain tulevat liian lähelle. Nuorten ja varsojen seurassa tamma on rauhallinen ja melko äidillinen. Maneesissa ja kentällä talutettaessa Tiinu on melko kiltti, vaikka saattaakin silloin tällöin hiukan temppuilla. Juoksutettaessa neiti on rauhallinen ja tottelee juoksuttajaansa täsmällisesti. Lastattaessa tamma menee kiltisti traileriin ilman minkäänlaisia temppuiluja.

Ratsastaessa Tiinu on melko hyvin kuolaimella sekä helposti ratsastettava. Tamma vastaa apuihin yleensä herkästi ja kuuliaisesti ilman suurempia ongelmia. Neidillä voi oikeastaan ratsastaa melkein kuka vain, jolla vain on kokemusta herkkienkin hevosten ratsastamisesta. Koulua mentäessä tamma kulkee oikein nätisti ilman sen kummempia ongelmia. Toisinaan neiti kyllä saattaa olla hieman laiska. Tiinu omaa kolme puhdasta ja lennokasta askellajia, jotka saattavat toisinaan olla hieman epävakaan näköisiä. Esteillä neitiin on mielettömän vaikeata saada liikettä ellei ratsastajalla ole päättäväisyyttä. Tamman mielestä, kun esteet ovat täysin turhia kapistuksia. Maastossa Tiinu säikkyy hiukan puskissa olevia mörköjä eikä maltakaan totella ratsastajaansa täysin moitteettomasti. Maastoesteillä tammalla on taipumusta olla jokseenkin tahmea, joten sen kanssa saakin tehdä rutkasti töitä, että paras terä tulisi esiin. Vettä tamma ei kammoa, muttei myöskään pelkää sitä.

Kilpailuissa Tiinu on yllättävän rauhallinen eikä lainkaan hermostunut. Kilpailualueen jännittynyt ilmapiiri saa tamman vain uteliaaksi eikä neiti olekaan lainkaan jännittynyt. Tallialueella tamma saattaa hieman temppuilla, koska siellä neiti vasta osoittaa hermostumisen merkkejä. Toisia hevosia Tiinu tarkkailee epäileväisesti eikä päästä kilpakumppaneita hetkeksikään näköpiiristään. Lämmiteltäessä tamma tanssahtelee jonkin verran, vaikka pysyykin jokseenkin rauhallisena. Portilla vuoroaan odottaessa neiti tanssahtelee levottomana jonkin verran, vaikkei suuremmin temppuilekaan. Kouluradalla Tiinu on pirteä vaikkakin joskus hieman laiska. Esteradalla neiti on hieman laiska eikä aina jaksa laittaa parastansa peliin. Maastoradalla tamma on kiltti ja rauhallinen eikä lainkaan temppuile. Palkintojen jaossa neiti sitä vastoin yrittää aina tanssahdella. Kunniakierroksen tamma menee melko maltillisesti ja hallitusti, vaikka saattaakin toisinaan tehdä pienet pukit.

 i. Haperon Tihku
 sh rt 158 cm
 ii. Tuohimäen Karaatti
sh rt 149 cm  
 iii. Purppuran Kuulento
sh tprt 153 cm
 iie. Hopeasumun Hymyhuuli
sh rt 156 cm
 ie. Hienohelma TM  iei. F.S. Pyry
sh m 156 cm
 iee. Liekin Humuli
sh prt 149 cm
 e. Tuikin Tinka
 sh tprt 152 cm
 ei. Kauhukakara DL
sh prn 152 cm
 eii. SSU Ainutlaatuinen Kirous
sh rt 150 cm
 eie. Nefertarin Tanssiva Tiikeri
sh vrt 150cm
 ee. Wadelman Kreivitär
sph tprt 153 cm
 eei. Nerian Komu
sph vrt 147 cm
 eee. EL Valottaren Ainoa
sh rn 157 cm

 t. Varsan nimi (e.emän nimi )

KILPAILUT

11.05.2008 - KRJ - Helppo A - 5/65
11.05.2008 - KRJ - Helppo A - 22/65
12.05.2008 - KRJ - Helppo A - 26/65
23.05.2008 - KRJ - Helppo A - 64/64
23.05.2008 - KRJ - Helppo A - 57/64
23.05.2008 - KRJ - Helppo A - 55/64
23.05.2008 - KRJ - Helppo A - 40/64
23.05.2008 - KRJ - Helppo A - 22/64
30.05.2008 - KRJ - Helppo A - 22/82
01.08.2007 - KRJ - Helppo A - 34/35
01.08.2007 - KRJ - Helppo B - 8/35
01.08.2007 - KRJ - Helppo A - 29/35
01.08.2007 - KRJ - Helppo B - 35/35